rokkaavimmat
NuorisoLeirit
Unohtumattomia musaleirejä yli 13-vuotiaille nuorille
Nuorten viikonloppu Lapualla 20.-22.10. 2023
Rock Camp suuntaa jälleen lokakuussa Lapualle! Järjestetään jälleen mieletön musaviikonloppu nuorille STEP-opiston kanssa.
Nyt on elämäsi tilaisuus lähteä huippuporukkaan mukaan oppimaan musiikin soittoa, esiintymistä ja tapahtumien tuottamista.
Totuttuun tapaan ammattilaiset on paikalla hoitamassa valmennuksen. Mukana leiriltä löytyy mm. Kimmo Perämäki, Silttu Sillanpää (Klamydia) ja Kimmo Ahola (Nightwish)
HUOM! Rajoitetusti paikkoja jäljellä! Tsekkaa tarkemmat speksit tapahtumasivulta ja tule mukaan!
Nuorisoleirit ovat rock campin toiminnan ytimessä
Rock Camp on saanut alkunsa leiritoiminnasta vuonna 2009 Ähtärissä. Ensimmäisellä leirillä oli seitsemän nuorta, ja siitä homma lähti eteenpäin. Tuotta myöhemmin leirillä mukana oli kahdeksan nuorta.
Vuonna 2011 saimme ensimmäisen kulttuuriapurahan toiminnan laajentamiseen, ja mukaan tuli 25 nuorta. Siitä asti leirejä olemme järjestäneet jo lukuisia. Leirit ovat toimintamme ydin. Nykyään järjestämme valmennusleirejä myös aikuisille.